Ulkomailla ja kotosalla

Pakko päästä pois, kerran vuodessa kumminkin. Puhelin kiinni ja internetyhteys hankalan takana. Valoisaa elämää riittävän etäällä voi viettää vaikka Teneriffalla. Kuten tänä vuonna. Aurinko paistoi ja aallot tyrskyivät. Ja jouluksi kotiin.
Nyt päästiin Janin kanssa lisäksi tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltoon. Bellevuen keskussairaalaa myöten. Palvelu oli ystävällistä, tulkki oli paikalla, kokeisiin ja tutkimuksiin jonotusaika päivän pari. Ei paha. Ja tautikin tokeni ja vakavaa vikaa ei löytynyt.
Pakon edessä sitä puhuu vaikka espanjaa:) Lähikaupan tädeille piti huolensa kertoa ja siitä se lähti espanjan puhuminen, ehkä "minä tarzan sinä jane"- tekniikalla, mutta asia tuli ymmärretyksi ja myötätuntoa tulvi ihan kyyneliksi asti.
Kotosalla pimeys yllätti. Valoa, valoa vaikka joulutuikkuja joka koivuun ja pylvääseen, por favor!
Nuori ystävä soitti, rahapulassa. Periaatteessa en rahaa anna, ruokin ja vaatetan mieluummin. Nyt sitten sorruin muutaman kympin verran, joululahjaksi ja tupaantuliaisiksi. Mistä sitä aina tietää mikä on oikein.

Itsenäistä elämää

Koululla sujui "ihan kivasti". Polleana porskuttelin, kun auditorion ovessa luki "Vierailuluento, Kirsti Leskinen".
Kuokkalan koululla oli tärkeä päivä. Suomi 90-teemaan oli huolella valmistauduttu ja henki oli hieno. Oman Kuokkalan historia-osuuteni jälkeen pääsin opettajainhuoneeseen kakkukahville sotaveteraanien kanssa. Mukana oli puolenkymmentä sotiemme veteraania, 1925 paikkeilla syntyneitä. Joku heistä oli ollut sodassa viisikin vuotta. Kaikkien elämässä nämä raskaat nuoruuden kokemukset kulkevat mukana. Sodan päätyttyä he olivat tuskin 20-vuotiaita. Naisia oli mukana kaksi. 17-vuotiaana sodassa radiolottana... Viisi vuotta sodassa ollut kuului siihen pataljoonan, josta Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaansa.
Koululla oltiin ajassa tiukasti kiinni. Siihen kuuluu tuntea mennyt maailma. Siihen kuuluu katsoa tulevaan. Osana ketjua.

Kiitos!

Oo weh ja hyvä on

Se hyvä on, että nuorella ystävällä on asunto. Oo weh taas tarkoittaa tätä luomisen tuskaa, kun pitää kirjoittaa. Pyydettiin pitämään luento ysiluokkalaisille Suomi 90 teemapäivänä, itsenäisyyspäivän jälkeisenä perjantaina, heti kohta aamusta. Aiheena Kuokkalan historia. Ihan kiva, jätte kiva oikeastaan, kun pyydettiin. Mutta miten tässä onnistun.
Tavoitteena noin 20 000 merkkiä, sen verran pitänee olla puolen tunnin puheeseen ja rapiat päälle. Tarkistin Erkin puheen pituudesta. Siitä minkä hän piti kunnallisjärjestön 100-vuotisjuhlaseminaarissa. Oikein luin sitä ääneen 10 minuuttia ja laskin merkit ja kerroin kolmella. Oletan käyttäväni helpompia sanoja, lyhyempiä lauseita. Apua, mikä on taukojen osuus:)
Aihetta on ja aineistoa. Ihan varmaan liikaakin. Kun innostuu, ei malta lopettaa. Haluaa kertoa kaiken minkä tietää, siis minä.
Meillä Kuokkalassa on mahtavia juttuja, paikkoja ja ihmisiä. Olipa kerran ja onpa nyt. Nuokin yläkoululaiset, jotka kirjoittivat Kuokkaseen sota-aiheisia kirjoituksia, kirjeitä rintamalta ja rintamalle.
Hyvää itsenäisyyspäivää, silleen asiallisesti, meidän suvussa ei ole ollut tapana uhota.

Onko kanttia?

Kokoonnuimme Kuokkalan liikekeskuksessa ravintola Birrassa aamukahville. Mukana oli kauppojen, liikkeitten edustajia, vartiointiliikkeen miehiä, isännöitsijä, Ray:n edustaja ja Kuokkanen-lehti.

Pulma oli sama kuin usein ennekin; liikekeskuksen rauhattomuus. ”Niin iso ongelma, että vaikuttaa työssä jaksamiseen.”

Kun luokallinen yläkouluikäisiä saa saman verran aikuisia ihmettelemään mitä pitäisi tehdä ja olemaan voimattomia tekemään oikein paljon mitään, niin vika ei ole yksityinen vaan yhteisöllinen.

Suomen Kuvalehdessä, joka ilmestyi 16.11., oli useita kirjoituksia joissa pohdittiin nuorten käyttäytymistä, sen syitä ja seurauksia. Lainaan sieltä muutamaa mielipidettä. ”Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme arvostetaan liikaa sitä, että nuoret saavat itse määrittää ja päättää rajansa”, sanoo nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino. Hän sanoo myös, että nuorelle on hyvin ahdistavaa, jos hän päättelee, että aikuiset eivät voi tehdä mitään. Nuori saattaa tuntea, että hän on jäänyt täysin yksin. Hänestä ei välitetä. Psykiatri Jari Sinkkonen pohtii omassa kirjoituksessaan vanhempina oloa tänä päivänä.

Rajojen ja sopimusten asettamista ja noudattamista ja valvomista. Vanhemmat tuntuvan tarvitsevan vertaistukea toisilta entistä enemmän. ”Voi tietysti kysyä miksi vanhempien kantti ei riitä sanomaan, että sinä tulet kotiin kello kymmeneltä illalla, vaikka muut tulisivat neljältä yöllä.”

Liikekeskuksessa toimivien yrittäjien, jotka itsekin ovat vanhempia, mielestä häiriöitä tuottavien nuorten röyhkeys on lisääntynyt. Heidän tietoisuutensa oikeuksistaan lähestyy kaikkivoipuuden tunnetta. ”Ethän sä sille mitään voi.” Missä on tunne ja tietoisuus vastuusta ja velvollisuudesta? On myös vanhempia, jotka tulevat jyristen paikalle, ei meidän poika/tyttö varasta. Ovatko hekin rajattomia ja ahdistuneita siitä?

Nuoret tytöt kerjäävät aggressiivisesti, ottavat pienemmiltä. Lapsilla on käytössään 10–20 euroa, joita vaihdetaan kolikoiksi peliautomaatteja varten. On aikuisia jotka toimivat ostajina, kun olutta ja tupakkaa tarvitaan. Hengästyttävän pelottavaa kuultavaa. Joukko on se luokallisen kokoinen. Joukossa tyhmyys tiivistyy edelleenkin.

Yhteisöllisyys on hieno sana. Muutama vuosi sitten koko kylä kasvatti. Ihailen paria tuntemaani aikuista naista, jotka luontevasti puuttuvat näkemäänsä sopimattomaan käytökseen. Kun lapsi tai nuori tekee väärin. Kuka tahansa lapsi tai nuori. Heillä on kanttia, onko minulla ja sinulla?

(Joulukuokkanen, www.kuokkala.org)

Lunta tupaan

Huh, huh ja taas on lehti painossa. Tällä kertaa 20-sivuisena. Jakajien päällikkö vaikertaa, mutta kyllä se siitä:) Tietysti on kyseessä kaupunginosalehti Kuokkanen, jota asukasyhdistys toimittaa ja julkaisee. Kaikkien iloksi. Ollaan ylpeitä, mutta ei kompastuta.
Pikkujoulubuumi parhaimmillaan menossa. Puuroa ja pipareita tarjolla harvase ilta. En tiedä miten ja missä nuori ystäväni iltansa viettää. Toivon, että asuntoasia on vireillä ja puuroa ja pipareita hänellekin tarjolla. Lunta maassa ja pientä pakkasta.

Elämän kevät

Nuori ystävä soitti. Tarvitsi apua, enkä kyennyt välittömästi pyyntöön vastaamaan. Kurjalta tuntuu. Elämän kevät ei näytä valoisalta. Pikemminkin tältä syksyn pimeydeltä ja kylmyydeltä.

Kumminkin kummisetä

JTY järjesti perinteisen syysretken Helsinkiin. Vierailukohteena luonnollisesti eduskunta ja sen lisäksi Ateneum. Vähän oli kiva lounastaa Kiasmassa, ketään tuttua julkkista ei näkynyt. Tulevia saattoi kyllä olla.
Eduskunnassa emäntänä oli Susanna Huovinen. Minä pidän eduskunnasta. Rakennus on sekä pieni että arvokas. Heinäluoma käväisi tervehtimässä ennen ryhmäkokouksen alkua. Olisi voinut kätellä, meitä oli virallinen ryhmäkoko, 25. Unohdin tosin itsekin kättä tarjota melkein sukulaiselle:) Nuorimman veljeni vanhimman pojan tyttöystävän kummisedälle! Kiinassa olisimme serkkuja kumminkin.

Eduskunnan kyselytunti muuttui juhlalliseksi muistohetkeksi, kun puhemiehen ja ryhmien puheenvuorot koskettivat Tuusulan traagista tapahtumaa .

Kunnollista toimintaa

Sen kunniaksi kun saatiin blogilista kunnallisjärjestön sivuille, aloitin uudelleen tämän pidon. Kesällä tuohduksissa piti kirjoittaa, mutta sitten kävi kuin ennen muinoin verkkoja soudellessa. Exä tokaisi souda, huopaa... tai anna olla.
Annoin olla. Mitä sitä suotta sättimään julkisesti ihmistä, joka ei suostu asialliseen keskusteluun. Ei johda mihinkään.
Nyt olen toiminut useita kuukausia kunnallisjärjestön sihteerinä, tilapäisesti, vapaaehtoisesti. Matti ehdotti yhdessä kokouksessa, että voisinko toimia sihteerinä. Tottahan toki suostuin sen kokouksen sihteeriksi. Ja sitten niitä seurasi useampiakin. 100-vuotisjuhlat osuivat kohdalle ja varmaan aikakirjoihin jää nimi sihteerinä. Hienoa!
Kokouspöytäkirjojen puhtaaksi kirjoittaminen käy ihan työstä aika ajoin, kun yritän antaa seuraavan satavuotishistoriikin kirjoittajalle aihetta, pikkuisen päätöksiä enemmän. Nurkkapöytäkirjoja en erikseen kirjoita.
Erkki Tuomioja piti alustuksen aatepoliittisessa seminaarissa.
"Jos tästä ns. pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallista luovutaan niin eriarvoistavan yhteiskuntakehityksen ensimmäisiä uhreja on turvallisuus hyvin laajasti ymmärrettynä. Sen murentuminen on myös ja nimenomaan ns. keskiluokan perusteltu huoli. Poliisien tarve kasvaa ja siihenkin vastataan ulkoistamalla turvapalveluja."
Nämä sanat iskeytyivät tajuntaan, kun Jokelan tragediasta kuulin. Hallitus säätää poikkeuslakia, kun arvovallan menettämisen pelosta ei rohkene toimia järkevästi ja niin kuin pitäisi: tukea taloudellisesti kuntia peruspalvelujen tuottamiseksi.
Vähän pelottaakin.

Lomailin viime viikon Joroisten Honolulussa. Ystävien mökillä. Itä-Suomen Radiosta tuli vallan mukavaa ohjelmaa. Erityisesti oikeustieteen professori Aulis Aarnion haastattelu Kangasalan kesäteatteri Rampin käsikirjoittajana ja näyttelijänä osui kohti. Sain käsitteen mikrohistoria.
Lisäksi hesarin Alhroth arvioinnissaan Tolkien- musikaalista kirjoittaa "pienistä ihmisistä maailman myllerryksessä".
Kotiin palattuani näille käsitteille olikin sitten käyttöä. Palataan.