Teitä ja aitovieriä

Uuden Jyväskylän myötä kadunnimistöä uusitaan. Ainolantien varrella asuvana kuokkalalaisena minulla on kaksi toivetta liittyen teiden nimiin. Vaikka nykyinen Ainolantie ei vastaakaan alkuperäisen tien linjausta, sen historiallinen merkitys on olemassa. Vanha tie kulki nykyisen Karkelopolun paikkeilla. Ainolantie saisi siis jäädä ja Julius Johnsonin tulisi saada nimisensä tie tai katu Kuokkalaan.

Ainolantie
Ainola kuului Kekkolan perintötilaan aina vuoteen 1893 asti. Tuolloin Joonas Ylistön konkurssihuutokaupassa alueen osti Kuokkalan kartanon patruuna, Julius Johnson. Johnson puolestaan myi palstan 1907 urkuri Juho Tommilalle ja se sai nimen Ainola. Vuonna 1913 Ainolan ympäristö, joka oli kartanon laidunmaita ja metsää, palstoitettiin. Siinä yhteydessä syntyi Ainolantie, jonka varrelle rakennettiin kolme taloa ja Lehtorannantie, kaksi taloa.
Ainolantie 8:ssa sijaitsi Jonas Heiskan kauppias Girsenin tyttärille suunnittelema huvila, jossa vietettiin kultturellia kesäelämää. Huvilan vieraina nähtiin mm. Martti Korpilahti, Hanna Parviainen, Wivi Lönn ja Ilmari Hannikainen.
Ennen kuin Ainolasta, os. Ainolantie 7, tuli tanssilavakulttuurin kehto, se oli mm. suojeluskunnan omistuksessa ja toimi kesäsiirtolana. Työväenyhdistyksen jäsenistön kesänviettopaikaksi se päätyi 1924.
Jyväskyläläisenä erikoisuutena voitaneen pitää Ainolan ostoa ja myyntiä vuonna 1924. Kuinka oli mahdollista, että suojeluskunta ja työväenyhdistys tekivät keskinäistä kauppaa niin pian kansalaissodan jälkeen?
Ainolan suojeltu kahdeksankulmainen tanssilava rakennettiin vuonna 1941, mutta sodan takia siellä pidettiin ensimmäiset tanssit vasta kesällä 1945, sodan päättymisen jälkeen. Ne juhannustanssit olivat ikimuistoiset ja väkeä oli enemmän kuin koskaan. Dallape soitti ja lippuja myytiin 3700! Ainolan parhaat tanssivuodet olivat 1960- luvun lopulla. Tanssijoita kävi kesän 1967 aikana 44 500.
Ainola on ollut ja on merkittävä osa jyväskyläläistä arjen kulttuuria, tavallisen ihmisen historiaa. Nykyisin Ainolassa tanssitaan enää juhannuksena. Pian 100 vuotta täyttävä Jyväskylän Työväen Teatteri toimii Ainolan kesäteatterina 27. kesää. Lasten kesäleirejä siellä pidetään yhä edelleen. Kuokkalan yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan puistoalueena se on vertaansa vailla.

Julius Johnsonin tie
Julius Johnson (1845–1923) syntyi Sundissa, Ahvenanmaalla tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1845, venäläisen sotilaan ja ahvenanmaalaisen piikatytön pojaksi. Oolannin sota jätti kuusivuotiaan Juliuksen isättömäksi ja äidittömäksi. Äiti seurasi ajan tavan mukaan sotavankeuteen joutunutta miestään, Juliuksen isää, Ranskaan.
Julius sai enostaan varaisän. Enon kaupassa työskennellessään hän oppi tilinpidon alkeita. Lapsuus ja nuoruus eivät olleet helppoja. Venäläisen sotavangin ja ahvenanmaalaisen piian lapsena hän koki varmasti syrjintää ja kiusaamista.
Täytettyään 14 Julius muutti pois Ahvenanmaalta. Hän otti käyttöön sukunimen Johnson. Hän ryhtyi kirjanpitäjäksi Latokartanon tilalle Perniössä. Latokartanon ruukki oli osa Fiskarsia, joten nuori Julius sai varsin monipuolisen koulutuksen ja kokemuksen tulevaa yrittäjän uraansa ajatellen. Juliuksen kielitaito karttui venäjän ja ruotsin lisäksi suomen kielellä.
Julius eteni liikemiesurallaan kohti vaurautta ja vaikutusvaltaa. Tähän häntä auttoi oma kyvykkyys ja enon suositukset. Halkokauppojen myötä hän saapui Vaajakoskelle.
Kuokkalan saha tuli hänen omistukseensa vuonna 1880. Julius oli 35-vuotias. Kuokkalan saha sähköistettiin parikymmentä vuotta ennen muuta Jyväskylää. Se teki kuitenkin Jyväskylästä sähkönkäytön edelläkävijöitä Euroopassa.
Johnsonista tuli vaikutusvaltainen kaupunkilainen. Hän omisti useita kiinteistöjä kaupungissa, rakennutti sen ensimmäisen kivitalon. Hän omisti Kuokkalassa 300 hehtaaria maata, neljäsosan Kuokkalaa. Hänet valittiin valtuusmieheksi useamman kerran. Hän toimi myös valtuuston puheenjohtajana ja kaupungin tilintarkastajana. Hänen ansionaan voidaan pitää rautatien saamista Jyväskylään. Johnson kuoli 5.6.1923. Hänen hautansa on kaupungin vanhalla hautausmaalla.
Johnsonin lahjoittama oli kaupunginkirkon ensimmäinen alttaritaulu, Eero Järnefeltin maalaama ”Jeesus kulkee vetten päällä”, jota seurakuntalaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet ja niin se päätyi maaseurakunnan kirkkoon. Ja nyt lopulta kuntien ja seurakuntien yhdistyessä Johnsonin haluamaan asemaan kaupunginkirkon alttaritauluksi.

Lähteet:
Kuokkalan patruuna, Jorma Tuomi-Nikula, kuvitus Anita Polkutie, Minerva Kustannus, 2007
Kuokkala-kirja toim. Esa Sironen, julkaisija Kuokkalan Asukkaat, kustantaja Vexi Consulting, 2002
Tanssilavan luona toim. Henna Mikkola, kustantaja Minerva Kustannus, 2005

VIRSUJALKAINEN VAPAHTAJA

Kuokkalan patruuna Julius Johnson (1845–1923), kartanon rakennuttaja, kauppaneuvos, vietti hopeahäitään Hilda-rouvansa kanssa vuonna 1889. Paikalle oli kutsuttu koko Jyväskylän kerma. Kyseessä oli valtakunnallisestikin merkittävä seurapiiritapahtuma. Samalla kertaa juhlittiin näet patruunan tyttären Sigridin ja pojan Allanin häitä. Johnson oli vaikutusvaltainen mies. Hän toimi kaupungin valtuusmiehenä, oli kauden valtuuston puheenjohtajanakin ja myös tarkastuslautakuntaan hän jossain vaiheessa kuului.

Hopeahäittensä kunniaksi Johnson lahjoitti rahat kaupunginkirkon alttaritauluun. Köyhä kaupunkiseurakunta riemastui, mutta riemu jäi lyhytaikaiseksi. Seurasi pitkä ja repivä riita itse taulusta. Johnson nimittäin halusi taulun tilattavan Eero Järnefeltiltä. Järnefeltin maalaus ”Jeesus kulkee vetten päällä” ei kuitenkaan kaupunkilaisille kelvannut, silloin. ”Mikään virsujalkainen Kristus” ei ollut sopiva kaupungin kauniiseen kirkkoon.

Alttaritaulun osti sittemmin maaseurakunta kirkkoonsa Taulumäelle. Kun seurakuntien yhdistymisen myötä Taulumäen kirkosta tulee Jyväskylän kaupunginkirkko, patruuna Johnsonin lahjoitus on siellä mihin hän sen halusikin, tosin 120 vuotta aiottua myöhemmin.

Julius Johnson ansaitsisi tulla muistetuksi vaikka nimeämällä katu, tie, puisto, aukio, tori tai risteys hänen mukaansa ja tietysti Kuokkalassa. (Maaliskuun Kuokkanen, pääkirjoitus)

Lähde: Jorma Tuomi - Nikula, Kuokkalan patruuna, Julius Johnsonin elämä, Virsujalkainen Vapahtaja s. 68, 2007

Muuten olen sitä mieltä,
-että Yliopistonkadun laboratoriopalvelut on siirrettävä katutasoon.

Tietotekniikkaa

Ihanaa, ystävät, ihanaa! Arvaamattomia hihityksiä jopa naurun purskahduksia kuulisi se, joka kuuntelisi ns. ja varsinaistakin työskentelyäni tietokoneen ääressä. Aina välillä Facebook syöttää sähköpostiin tiedonantoja/viestejä siitä, kuka on hyväksynyt ystäväksi-pääsy-pyyntöni. Hauskaa ja mielenkiintoista. Demarius, Suolahden Yhteiskoulu ja Emmerdale (ja Elina- niece) ovat yhdistäviä tekijöitä jo nyt löytyneiden ystävien kesken.
Siellä on myös toistaiseksi käsittämättömiä lisäpuuhia kukkien kasvatuksesta kummallisiin kysymyksiin siitä, kuka mahdollisesti olin hamassa muinaisuudessa. Ja kaikki nämä tulevat feissari-ystäviltä. Niinkuin tämä muinaisuushahmo Marjaanalta. Sielunvaellukseen uskomisen kanssa sillä ei taida olla mitään tekemistä. En osannut löytää kysymyksiä tai ainakaan mahdollisuutta vastata. Mutta varmaan... Jokatapauksessa itseäni testaamatta arvelisin olleeni
joku Attila tai uudisraivaajan ehtoinen emäntä Delaware-joella. Vaikea uskoa. Taidan vain haluta löytää jotain herttaisen naisellista itsestäni. Siis näyttää että olisi edes ollut mielessä jotain herttaista. Kyllä kai olisin ollut Calamity Janen sisko tai Annie Oaklandin serkku, at least. Mutta länteä raivaamassa. Itämaista lännenraivaaja naista ei nyt tule mieleen, vaikka kiinalainen joku olisin voinut ollakin.
Ai niin, olin kissanäyttelyssä viikonlopun lipunmyyjänä. Yksi kommentti kuului: Joka paikassa sinäkin olet! Jep, niinpä taidan olla. Nyt sinne Viitaniemeen tietotekniikkaa opettamaan vertaistutorina ikääntyneille!

Kohtaamisia

No, nyt mä sen tein. Olen Facebookissa. Enpähän tiedä mitä se merkitsee, ei ainakaan sattunut.
Etsin ystäviä, pyysin ihmisiä ystäväkseni. Tai silleen. Se kuulostaa mukavammalta englanniksi! Järisyttävää, kuka huolii minut ystäväkseen? Onneksi Hanna ja Riitta jo ehtivät ja Elina.
Elina/veljentytön tapaaminen pitkästä aikaa oli oikein mukavaa!

Nyt on videot purkissa. www.demaritjkl.fi sivuilta löytyy haastatteluja Turusta: Tarja Filatov, Pia Viitanen Maria Guzenina-R, Jouni Backman... Ovathan ne myös You Tubessa.

Taidan olla valmis koiran ulkoilutukseen ja television tarkkailuun.

Kääk

No, ei se mitään. Elämä on. Iloa, intohimoa ja innostusta, sanoo Pia Viitanen vakuuttavasti. Siinä on sanomansa näköinen nainen.
Avointa ja luottamuksellista toimintaa. Vapaaehtoisesti, ilolla ja innostuksella kumminkin, vaikka intohimoa vähän puuttuisikin. Sitähän luottamustoiminta on. Tiimissä mennään tuulessa ja tyynessä. Vai mennäänkö?

Hei Heinäluomaa, hei

Halusin pienen breikin kotitanhuvilta. Viivähdin yön yli Turussa. Kuntapäivät ja Tulevaisuusfoorumi 9.-10.2. Sepä oli palkitsevaa. Keskisuomalaisessa toverikimpassa matkustaminen oli ihan jees. Sijoittauduin Heinäluoman puheenajaksi eturiveille. Ajattelin muutaman kuvan ottaa.
Seuratessani puheen etenemistä paperipinosta päätin kokeilla kameravideointia, josta niin olen innoissani. Kun toiseksi viimeinen A4 alkoi ja puheesta huokui ilmoituksen vire, napsautin videoinnin päälle. Toisin kuin YLE maltoin jatkaa viimeisen paperin loppuun. You Tubesta löytyy!
Hämmästyttävää miten demareitten kuva alkoi kirkastua. Ei niin ettäkö Heinäluoma yksin olisi hämärtänyt näkyä. Klik! Mahdollisuus melko nuorelle naiselle puheenjohtajaksi, siinä se on. Olen vakaa tuomiojalainen. Samat fragmentit ja silleen. Mutta Heinäluoma vei mennessään muutkin miehet. Naisen paikka, sanoi Rajanenkin bussissa. Meillä on helpompaa kuin Amerikassa, meillä ei ole valittavaksi mustaakaan miestä.

Comment comments

Kahvia kuluu. Onneksi Jani voitti päiväkeskuksen (käyn siellä opettamassa tietokonetta ikänaisille ja Jani toimii mummojen poikana, ystävänä) bingossa lisää!
Aina ei olla samaa mieltä, omatkin mielipiteet muuttuvat. Mutta. Ilmaisuvapauteen puuttuminen on synkkää. Masentavaa. Olen oppinut niiaamaan ja sanomaan kiitos. Ja kädestä päivää. Mutta. On onneksi riittävästi rohkaistu olemaan omaa mieltä. Vaikka kamppailua vaatiikin ja uskallusta.

Tilaaja-tuottaja- mallista minulla on aika ristiriitaiset kokemukset. Meilläkin sitä paikoin noudatetaan. Että se koskisi myös opetus- ja sos.- ja terveystointa kuulostaa epäilyttävältä. Mutta. Onko se tapa toimia vai keino ideoida uusia toimintatapoja?
Kommervenkit liittyvät mahdollisuuteen, että tilaaja ja tuottaja ovat käytännössä samat! Tampereella sanotaan sen toimivan. Miten Hämeenlinnassa onnistutaan...