Teitä ja aitovieriä

Uuden Jyväskylän myötä kadunnimistöä uusitaan. Ainolantien varrella asuvana kuokkalalaisena minulla on kaksi toivetta liittyen teiden nimiin. Vaikka nykyinen Ainolantie ei vastaakaan alkuperäisen tien linjausta, sen historiallinen merkitys on olemassa. Vanha tie kulki nykyisen Karkelopolun paikkeilla. Ainolantie saisi siis jäädä ja Julius Johnsonin tulisi saada nimisensä tie tai katu Kuokkalaan.

Ainolantie
Ainola kuului Kekkolan perintötilaan aina vuoteen 1893 asti. Tuolloin Joonas Ylistön konkurssihuutokaupassa alueen osti Kuokkalan kartanon patruuna, Julius Johnson. Johnson puolestaan myi palstan 1907 urkuri Juho Tommilalle ja se sai nimen Ainola. Vuonna 1913 Ainolan ympäristö, joka oli kartanon laidunmaita ja metsää, palstoitettiin. Siinä yhteydessä syntyi Ainolantie, jonka varrelle rakennettiin kolme taloa ja Lehtorannantie, kaksi taloa.
Ainolantie 8:ssa sijaitsi Jonas Heiskan kauppias Girsenin tyttärille suunnittelema huvila, jossa vietettiin kultturellia kesäelämää. Huvilan vieraina nähtiin mm. Martti Korpilahti, Hanna Parviainen, Wivi Lönn ja Ilmari Hannikainen.
Ennen kuin Ainolasta, os. Ainolantie 7, tuli tanssilavakulttuurin kehto, se oli mm. suojeluskunnan omistuksessa ja toimi kesäsiirtolana. Työväenyhdistyksen jäsenistön kesänviettopaikaksi se päätyi 1924.
Jyväskyläläisenä erikoisuutena voitaneen pitää Ainolan ostoa ja myyntiä vuonna 1924. Kuinka oli mahdollista, että suojeluskunta ja työväenyhdistys tekivät keskinäistä kauppaa niin pian kansalaissodan jälkeen?
Ainolan suojeltu kahdeksankulmainen tanssilava rakennettiin vuonna 1941, mutta sodan takia siellä pidettiin ensimmäiset tanssit vasta kesällä 1945, sodan päättymisen jälkeen. Ne juhannustanssit olivat ikimuistoiset ja väkeä oli enemmän kuin koskaan. Dallape soitti ja lippuja myytiin 3700! Ainolan parhaat tanssivuodet olivat 1960- luvun lopulla. Tanssijoita kävi kesän 1967 aikana 44 500.
Ainola on ollut ja on merkittävä osa jyväskyläläistä arjen kulttuuria, tavallisen ihmisen historiaa. Nykyisin Ainolassa tanssitaan enää juhannuksena. Pian 100 vuotta täyttävä Jyväskylän Työväen Teatteri toimii Ainolan kesäteatterina 27. kesää. Lasten kesäleirejä siellä pidetään yhä edelleen. Kuokkalan yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan puistoalueena se on vertaansa vailla.

Julius Johnsonin tie
Julius Johnson (1845–1923) syntyi Sundissa, Ahvenanmaalla tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1845, venäläisen sotilaan ja ahvenanmaalaisen piikatytön pojaksi. Oolannin sota jätti kuusivuotiaan Juliuksen isättömäksi ja äidittömäksi. Äiti seurasi ajan tavan mukaan sotavankeuteen joutunutta miestään, Juliuksen isää, Ranskaan.
Julius sai enostaan varaisän. Enon kaupassa työskennellessään hän oppi tilinpidon alkeita. Lapsuus ja nuoruus eivät olleet helppoja. Venäläisen sotavangin ja ahvenanmaalaisen piian lapsena hän koki varmasti syrjintää ja kiusaamista.
Täytettyään 14 Julius muutti pois Ahvenanmaalta. Hän otti käyttöön sukunimen Johnson. Hän ryhtyi kirjanpitäjäksi Latokartanon tilalle Perniössä. Latokartanon ruukki oli osa Fiskarsia, joten nuori Julius sai varsin monipuolisen koulutuksen ja kokemuksen tulevaa yrittäjän uraansa ajatellen. Juliuksen kielitaito karttui venäjän ja ruotsin lisäksi suomen kielellä.
Julius eteni liikemiesurallaan kohti vaurautta ja vaikutusvaltaa. Tähän häntä auttoi oma kyvykkyys ja enon suositukset. Halkokauppojen myötä hän saapui Vaajakoskelle.
Kuokkalan saha tuli hänen omistukseensa vuonna 1880. Julius oli 35-vuotias. Kuokkalan saha sähköistettiin parikymmentä vuotta ennen muuta Jyväskylää. Se teki kuitenkin Jyväskylästä sähkönkäytön edelläkävijöitä Euroopassa.
Johnsonista tuli vaikutusvaltainen kaupunkilainen. Hän omisti useita kiinteistöjä kaupungissa, rakennutti sen ensimmäisen kivitalon. Hän omisti Kuokkalassa 300 hehtaaria maata, neljäsosan Kuokkalaa. Hänet valittiin valtuusmieheksi useamman kerran. Hän toimi myös valtuuston puheenjohtajana ja kaupungin tilintarkastajana. Hänen ansionaan voidaan pitää rautatien saamista Jyväskylään. Johnson kuoli 5.6.1923. Hänen hautansa on kaupungin vanhalla hautausmaalla.
Johnsonin lahjoittama oli kaupunginkirkon ensimmäinen alttaritaulu, Eero Järnefeltin maalaama ”Jeesus kulkee vetten päällä”, jota seurakuntalaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet ja niin se päätyi maaseurakunnan kirkkoon. Ja nyt lopulta kuntien ja seurakuntien yhdistyessä Johnsonin haluamaan asemaan kaupunginkirkon alttaritauluksi.

Lähteet:
Kuokkalan patruuna, Jorma Tuomi-Nikula, kuvitus Anita Polkutie, Minerva Kustannus, 2007
Kuokkala-kirja toim. Esa Sironen, julkaisija Kuokkalan Asukkaat, kustantaja Vexi Consulting, 2002
Tanssilavan luona toim. Henna Mikkola, kustantaja Minerva Kustannus, 2005