Tarkastuslautakunta on the road

Tarkastuslautakunta on kunnan ainoa lakisääteinen lautakunta. Lautakunnan tehtävä on arvioida ja tarkastaa, että valtuuston asettamat tavoitteet ovat toteutuneet, niihin myönnettyjen rahojen puitteissa. Arviointi on toiminnan, talouden ja hallinnon arviointia. Näkökulma on tai ainakin tulisi olla kuntalaisen.

Jyväskylän kaupungin tarkastuslautakunta on 11- vuotisen toimintansa aikana tehnyt vierailuja muihin kuntiin ja kaupunkeihin. On käyty tutustumassa tarkastuslautakuntien toimintaan kunnissa, joissa on meitä kiinnostavia toimia meneillään tai jo saatettu menestyksekkäästi päätökseen.

Kuntaliitokset ja Paras-hanke pitävät virka- ja luottamusmiehet tiiviissä puuhassa ympäri maata. Kuntaliitoksiin tai muodostettaviin kokonaan uusiin kuntiin liittyi vierailu Hämeenlinnaan tammikuun puolivälissä. Hämeenlinnan tarkastuslautakunta oli kutsunut meidät yhteiseen palaveriin, jossa esiteltiin kunnissa eri vaiheissa meneillään olevia liitoshankkeita. Vierailumme oli vastavierailu, jossa bonuksena oli paikalle kutsuttu Lahden tarkastuslautakunta.

Muutamia poimintoja vierailusta. Hämeenlinnaan liittyy viisi ympäristön kuntaa. Uuden Hämeenlinnan hallinto-organisaatiota muodostetaan tilaaja-tuottaja- mallilla sekä elämänkaariajattelulla. Erityisen mielenkiintoisilta kuulostavat muutamien uusien lautakuntien nimet sisällöistä puhumattakaan: elämänlaatulautakunta (vapaa-aika- ja kulttuuriasiat) ja terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta (perusterveydenhuolto). Lapsilla ja nuorilla on oma lautakuntansa samoin ikäihmisillä. Näihin lautakuntiin on koottu heitä koskevat asiat laidasta laitaan. Pakka on hajotettu ja pyritty edellä mainittujen ajattelumallien avulla kokoamaan uudelleen. Ei paha. Toimialajohtajasta tulee tilaajajohtaja. Se kuulostaa vieraalta esim. opetustointa ajatellen. Ehkä sanavalintoja voi vielä tehdä, kun sisällöt ja toimintaperiaatteet ovat selvillä, järkeviä ja hallitaan. Niin helpottuu Kuntalehden toimittajankin olo. Toimittajalle kun näitä lautakuntanimistöjä lukiessaan oli tullut ihan orwellilainen olo.

Lahdella on Sibelius-talonsa, Hämeenlinna sai ihanan Verkatehtaansa, meillä ei ole mitään. Miten tässä nyt niin pääsi käymään? Kuinka meiltä löytyisi yhteinen tahto saada musiikkisali/konserttitalo? Kulttuuri on osa terveyttä ja hyvinvointia. Tahtoa ja taloudellisia edellytyksiähän on näkyvissä, kun esimerkiksi jäähallin ravintolapalvelujen ja katsoja-aitioiden lisärakentaminen siirrättää seiniä muutamalla metrillä.
Ihan kateudesta viherrän käytyäni Verkatehtaalla, jossa paitsi monitoimista konserttisalia, on toimintaa kansalaisopistosta elokuvateatteriin. On tilat Kehitysvammaisten taide- ja lasten- ja nuorten kulttuurikeskukselle. Rakenteiltaan ja tunnelmaltaan Verkatehdas on hieno paikka. Onnittelut hämeenlinnalaisille uskalluksesta ryhtyä toteuttamaan hanketta. Eihän se halpaa ollut. Senkin kuulimme. Mutta sen arvoista, että kannatti tehdä.

Vanhan, vuonna 1888 valmistuneen Hämeenlinnan raatihuoneen nykyisessä kellarissa tarjottu päivällinen ylitti kaikki odotukset. Raatihuoneella on mm. valtuustosali. Vanha halkovarasto ja vankiputka toimivat viehättävinä kaupungin vieraiden ruokailu- ja kahvitiloina. Tunnelmallinen paikka viettää iltaa ja tehdä ylikunnallista tuttavuutta. Nytpä tiedän että lahtelainen reviisori on tukholmalaista Helanderin pappissukua! Hämeenlinnalaisilla lautakunnan jäsenillä on merkittäviä kehitysapuun liittyviä ulkomaan työkokemuksia.

Kuntaretkillä avartuu ja oppii. Kaikkia pyöriä ei tarvitse keksiä uudelleen ja toisaalta voin lainata sitäkin lahtelaisen reviisorin viisautta että kuitenkaan ”aina ei tehdä niin kuin on hyvä”. Kaikkea ei siis voi saada. Luottamustoimet ovat paitsi haastavia ja vastuullisia myös mielenkiintoisia. Ja ennen kaikkea vuorovaikutteista ihmistyötä.

Kättä päivää

Se oli se ilta, kun Jania kätteli kaksi kunnan-/kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kaksi kunnallisjärjestön puheenjohtajaa, kaksi kansanedustajaa ja muita tärkeitä miehiä ja naisia. Jyväskylän ja Jyväskylän maalaiskunnan sd-valtuustoryhmät ja molempien kunnallistoimikunnat kokoontuivat puimaan asiakirjoja ja niiden sisältöä liittyen mahdolliseen uuteen yhteiseen kaupunkikuntaan. Miellyttävää oli, että molemmille tärkeät asiasisällöt ja tavoitteet nousivat ja jäivät päällimmäisiksi. No, ollaanhan sitä sentään sosialidemokraatteja kaikki.

Säpinää

Vaikka vannoinkin, että olen lomalla kuukauden, eikä ole monesta päivästä kiinni, niin kutinaa ja kitinää alkaa olla. Koneelle aamusta ja pitkin päivää... Lautakunta kaksi kertaa ensi viikolla, seuraavalla kokoontuu kolmen kimppa Hämeenlinnassa. Jyväskylän, Lahden ja Hämeenlinnan tarkastuslautakunnat kokoontuvat Hämeenlinnan kutsusta uudistetulla Verkatehtaalla. Ohjelma ei ole vielä julkinen, mutta varmaan mielenkiintoinen.
Lehti alkaa olla ajatuksissa, sisällön suunnittelu, tuottaminen. Asukasyhdistyksen hallitus järjestäytyy. Vuoden touhut käynnistyy.
Ja totta mooses, kunnallisvaalivuosi on käsillä. Suunnitelmia, varauksia, jännittynyttä odotusta helmikuulle. Keiden kanssa vaaleihin käydään, minkälaista valtuustoa valitaan?
Verta, hikeä ja kyyneleitä. Ihan tavallista sortin taistoa. Eespäin ja taas päin. Hankitaanko ääniä vai luodaanko edellytyksiä hyvälle elämälle?

Ulkomailla ja kotosalla

Pakko päästä pois, kerran vuodessa kumminkin. Puhelin kiinni ja internetyhteys hankalan takana. Valoisaa elämää riittävän etäällä voi viettää vaikka Teneriffalla. Kuten tänä vuonna. Aurinko paistoi ja aallot tyrskyivät. Ja jouluksi kotiin.
Nyt päästiin Janin kanssa lisäksi tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltoon. Bellevuen keskussairaalaa myöten. Palvelu oli ystävällistä, tulkki oli paikalla, kokeisiin ja tutkimuksiin jonotusaika päivän pari. Ei paha. Ja tautikin tokeni ja vakavaa vikaa ei löytynyt.
Pakon edessä sitä puhuu vaikka espanjaa:) Lähikaupan tädeille piti huolensa kertoa ja siitä se lähti espanjan puhuminen, ehkä "minä tarzan sinä jane"- tekniikalla, mutta asia tuli ymmärretyksi ja myötätuntoa tulvi ihan kyyneliksi asti.
Kotosalla pimeys yllätti. Valoa, valoa vaikka joulutuikkuja joka koivuun ja pylvääseen, por favor!
Nuori ystävä soitti, rahapulassa. Periaatteessa en rahaa anna, ruokin ja vaatetan mieluummin. Nyt sitten sorruin muutaman kympin verran, joululahjaksi ja tupaantuliaisiksi. Mistä sitä aina tietää mikä on oikein.

Itsenäistä elämää

Koululla sujui "ihan kivasti". Polleana porskuttelin, kun auditorion ovessa luki "Vierailuluento, Kirsti Leskinen".
Kuokkalan koululla oli tärkeä päivä. Suomi 90-teemaan oli huolella valmistauduttu ja henki oli hieno. Oman Kuokkalan historia-osuuteni jälkeen pääsin opettajainhuoneeseen kakkukahville sotaveteraanien kanssa. Mukana oli puolenkymmentä sotiemme veteraania, 1925 paikkeilla syntyneitä. Joku heistä oli ollut sodassa viisikin vuotta. Kaikkien elämässä nämä raskaat nuoruuden kokemukset kulkevat mukana. Sodan päätyttyä he olivat tuskin 20-vuotiaita. Naisia oli mukana kaksi. 17-vuotiaana sodassa radiolottana... Viisi vuotta sodassa ollut kuului siihen pataljoonan, josta Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaansa.
Koululla oltiin ajassa tiukasti kiinni. Siihen kuuluu tuntea mennyt maailma. Siihen kuuluu katsoa tulevaan. Osana ketjua.

Kiitos!

Oo weh ja hyvä on

Se hyvä on, että nuorella ystävällä on asunto. Oo weh taas tarkoittaa tätä luomisen tuskaa, kun pitää kirjoittaa. Pyydettiin pitämään luento ysiluokkalaisille Suomi 90 teemapäivänä, itsenäisyyspäivän jälkeisenä perjantaina, heti kohta aamusta. Aiheena Kuokkalan historia. Ihan kiva, jätte kiva oikeastaan, kun pyydettiin. Mutta miten tässä onnistun.
Tavoitteena noin 20 000 merkkiä, sen verran pitänee olla puolen tunnin puheeseen ja rapiat päälle. Tarkistin Erkin puheen pituudesta. Siitä minkä hän piti kunnallisjärjestön 100-vuotisjuhlaseminaarissa. Oikein luin sitä ääneen 10 minuuttia ja laskin merkit ja kerroin kolmella. Oletan käyttäväni helpompia sanoja, lyhyempiä lauseita. Apua, mikä on taukojen osuus:)
Aihetta on ja aineistoa. Ihan varmaan liikaakin. Kun innostuu, ei malta lopettaa. Haluaa kertoa kaiken minkä tietää, siis minä.
Meillä Kuokkalassa on mahtavia juttuja, paikkoja ja ihmisiä. Olipa kerran ja onpa nyt. Nuokin yläkoululaiset, jotka kirjoittivat Kuokkaseen sota-aiheisia kirjoituksia, kirjeitä rintamalta ja rintamalle.
Hyvää itsenäisyyspäivää, silleen asiallisesti, meidän suvussa ei ole ollut tapana uhota.

Onko kanttia?

Kokoonnuimme Kuokkalan liikekeskuksessa ravintola Birrassa aamukahville. Mukana oli kauppojen, liikkeitten edustajia, vartiointiliikkeen miehiä, isännöitsijä, Ray:n edustaja ja Kuokkanen-lehti.

Pulma oli sama kuin usein ennekin; liikekeskuksen rauhattomuus. ”Niin iso ongelma, että vaikuttaa työssä jaksamiseen.”

Kun luokallinen yläkouluikäisiä saa saman verran aikuisia ihmettelemään mitä pitäisi tehdä ja olemaan voimattomia tekemään oikein paljon mitään, niin vika ei ole yksityinen vaan yhteisöllinen.

Suomen Kuvalehdessä, joka ilmestyi 16.11., oli useita kirjoituksia joissa pohdittiin nuorten käyttäytymistä, sen syitä ja seurauksia. Lainaan sieltä muutamaa mielipidettä. ”Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme arvostetaan liikaa sitä, että nuoret saavat itse määrittää ja päättää rajansa”, sanoo nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino. Hän sanoo myös, että nuorelle on hyvin ahdistavaa, jos hän päättelee, että aikuiset eivät voi tehdä mitään. Nuori saattaa tuntea, että hän on jäänyt täysin yksin. Hänestä ei välitetä. Psykiatri Jari Sinkkonen pohtii omassa kirjoituksessaan vanhempina oloa tänä päivänä.

Rajojen ja sopimusten asettamista ja noudattamista ja valvomista. Vanhemmat tuntuvan tarvitsevan vertaistukea toisilta entistä enemmän. ”Voi tietysti kysyä miksi vanhempien kantti ei riitä sanomaan, että sinä tulet kotiin kello kymmeneltä illalla, vaikka muut tulisivat neljältä yöllä.”

Liikekeskuksessa toimivien yrittäjien, jotka itsekin ovat vanhempia, mielestä häiriöitä tuottavien nuorten röyhkeys on lisääntynyt. Heidän tietoisuutensa oikeuksistaan lähestyy kaikkivoipuuden tunnetta. ”Ethän sä sille mitään voi.” Missä on tunne ja tietoisuus vastuusta ja velvollisuudesta? On myös vanhempia, jotka tulevat jyristen paikalle, ei meidän poika/tyttö varasta. Ovatko hekin rajattomia ja ahdistuneita siitä?

Nuoret tytöt kerjäävät aggressiivisesti, ottavat pienemmiltä. Lapsilla on käytössään 10–20 euroa, joita vaihdetaan kolikoiksi peliautomaatteja varten. On aikuisia jotka toimivat ostajina, kun olutta ja tupakkaa tarvitaan. Hengästyttävän pelottavaa kuultavaa. Joukko on se luokallisen kokoinen. Joukossa tyhmyys tiivistyy edelleenkin.

Yhteisöllisyys on hieno sana. Muutama vuosi sitten koko kylä kasvatti. Ihailen paria tuntemaani aikuista naista, jotka luontevasti puuttuvat näkemäänsä sopimattomaan käytökseen. Kun lapsi tai nuori tekee väärin. Kuka tahansa lapsi tai nuori. Heillä on kanttia, onko minulla ja sinulla?

(Joulukuokkanen, www.kuokkala.org)